Halvat ja laadukkaat sähkötupakat: cheap-vaping.com
Otimme testiimme uuden mallin eGo sarjasta, eli eGo-C:n. Olimme kuulleet väitteen, että eGo-C olisi tällä hetkellä paras sähkötupakka mitä markkinoilla on. Asiaa pitää kuitenkin katsoa monelta kannalta, sillä osa sähkötupakoista on selkeästi tarkoitettu ainoastaan kotikäyttöön ja nämä mallit ovat sitten kookkaampia ja niissä on huomattavasti enemmän ominaisuuksia, kuin eGo sarjan sähkötupakoissa.
Otammekin tähän arvosteluun lähtökohdaksi sen, että mikä on paras sähkötupakka kun sitä halutaan käyttää jokapäiväisessä käytössä ja kun se halutaan ottaa mukaan mm. töihin ja autoon.
Mikä eGo-C:ssä on muuttunut eGo-T:n nähden?
No suurin muutos (käytännössä lähes ainoa) löytyy atomisaattorista. eGo-C:n atomisaattori koostuu kolmesta osasta: head, cone ja base (en alkanut keksimään sanoille sopivia suomennoksia).
Tälläinen atomisaattori on todella helppo puhdistettava, eli ruuvataan osat irti ja pestään erikseen. Näin kaikki e-neste lähtee varmasti osista pois ja maku pysyy aina oikeanlaisena, sillä e-nesteet eivät pääse atomisaattorissa sekoittumaan keskenään.
Lisäksi eGo-C:n atomisaattori tulee pitkällä tähtäimellä edullisemmaksi, koska siitä ei tarvitse välttämättä vaihtaa koko atomisaattoria, vaan ainoastaan sen kulunut tai rikkoutunut osa ja atomisaattori on jälleen kuin uusi.
eGo-C ei kooltaan poikkea lainkaan eGo-T sähkötupakasta vaan ne ovat täysin identtiset. eGo-T on monille tuttu ja kuten tunnettua, se on sopivan kokoinen päivittäiseen käyttöön, sillä sitä on helppo kuljettaa mukana, se mahtuu povariin tai vaikkapa farkun taskuun.
Kun otimme käyttöön eGo-C:n niin käytännössä vertasimme sitä kaikessa suoraan eGo-T:n, joten ensimmäisinä päivinä käyttö ei eronnut totutusta muuten kuin atomisaattoria pestäessä. Mutta kun atomisaattori alkoi tuntumaan kuluneelta vaihdoimme siitä ainoastaan e-nestettä kuumentavan osan ja atomisaattori oli jälleen kuin uusi, säästimme siis useamman euron, kun ei tarvinnutkaan vaihtaa atomisaattoria kokonaan uuteen. Huomasimme testeissämme myös sen, että eGo-C:n atomisaattorin ikä on muutenkin totuttua pidempi, sillä siihen ei jää epäpuhtauksia pesun jälkeen.
Onko eGo-C sitten paras sähkötupakka jokapäiväiseen käyttöön?
Mielestämme kyllä. Kuitenkin tulee miettiä sitä mihin haluaa sijoittaa, sillä eGo-C maksaa noin puolitoista kertaa enemmän kuin eGo-T joka on käytössä lähes samanlainen.
eGo-C sähkötupakan hinta on 55€ (cheap-vaping.com nettikaupassa) tai 62,80€ jos sen haluaa akuilla joissa on vaihdettava volttimäärä.
Maksaako tuo hinta sitten itsensä takaisin?
Kyllä maksaa. eGo-C tulee taloudellisemmaksi sillä siitä ei tarvitse vaihtaa koko atomisaattoria vaan voi vaihtaa ainoastaan kuluneen osan. Tämä ei kuitenkaan nopeasti näy pankkitilillä vaan eGo-C maksaa hinnan erotuksen laskelmieni mukaan n. vuodessa – kahdessa joten taloudellisesti ajateltuna eGo-T olisi ehkä parempi vaihtoehto.
Käyttömukavuudessa on kuitenkin hieman eroa eGo-T:n nähden sillä maut pysyvät pitkässä juoksussa näillä atomisaattoreilla paljon selkeämpinä.
Uskaltaisin suositella eGo-C:tä laatua hakevalle sähkötupakoitsijalle. En kuitenkaan pysty sanomaan varmaksi onko se markkinoiden paras sähkötupakka, sillä se on maku kysymys, yksi parhaista kuitenkin.
Halvat ja laadukkaat sähkötupakat: cheap-vaping.com
Sähkötupakka on K-18 tuote, eikä sinun tulisi tilata sähkötupakkaa mikäli sinulla ei ole vaikeuksia päästä eroon tupakasta!

